Kannanotto 11.3.2019

Kainuun yöjuna palautettava ja raideliikennettä kehitettävä tasavertaisesti

Lisännyt: MarisannaJarva 11. maaliskuuta, 2019

Keskustan kansanedustaja Marisanna Jarva pitää elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) asettaman ja tänään julkaistun selvityksen tuloksia merkittävinä Itä- ja Pohjois-Suomen rataliikenteen ja saavutettavuuden kehittämiseksi. Selvityksessä esitetään Kainuun yöjunan ja päivittäisen Kajaani-Oulu -asiointivuoron palauttamista. Myös alueella mittavasti kasvaneen tavaraliikenteen kasvu on huomioitava tulevissa investoinneissa ja henkilöliikenteen aikataulujen paremmaksi järjestämiseksi.

Selvitys osoittaa vahvasti junavuorojen merkityksen alueellemme ja miten Itä-Suomi on aiemmin ohitettu rataliikenteen kehittämisessä. Yöjunan palauttaminen on välttämätöntä, jotta myös Kainuu ja Savo ovat päivittäisen asioinnin päässä pääkaupunkiseudusta. Olin mukana taistelemassa yöjunan puolesta, kun se lopetettiin v.2006 ja ensi hallituskaudella vuoro on palautettava, Jarva vaatii.

Selvityksessä esitetään myös parannuksia päiväaikaiseen junaliikenteeseen. Kajaani-Oulu -välille on tarvetta palauttaa aamuyhteys työssäkäynnin ja päiväasioinnin mahdollistamiseksi. Matkailun kehittämiseksi väläytetään mahdollisuutta myös Joensuu-Vuokatti-välin henkilöliikenteen avaamiseksi. Tulevat biotuoteteollisuuden investoinnit Savoon ja Kainuuseen lisäävät jo alueen tavaraliikennettä entisestään, mikä vaatii muutoksen ratojen kehittämisessä.

Kainuu ja koko Itä-Suomi on hävinnyt saavutettavuudessa ja ratojen kehittämisessä, koska investoinneissa on painotettu vain henkilöliikennettä. Tavaraliikenne on samalla kasvanut eniten alueellamme, ja henkilöliikenne sopinut väliin yhä huonommin. Ruotsissa tavaraliikenne on tasavertaisena perusteena junaliikenteen kehittämisessä. Näin tulee korjata myös Suomeen, jotta ympäristöystävällistä liikennettä, junavuoroja ja tarpeellisia investointeja voidaan lisätä koko Suomessa, Jarva linjaa.

Jaa tämä sivu: