Avaussanat 5.3.2019

Suoraa puhetta päihderiippuvuudesta -seminaari

Lisännyt: MarisannaJarva 06. maaliskuuta, 2019

Hyvä ministeri Annika, arvoisa seminaariyleisö,

tervetuloa tähän Keskustan eduskuntaryhmän tilaisuuteen puhumaan ja kuulemaan päihderiippuvuudesta. Kysymme, miten siihen voidaan puuttua aiemmin ja mahdollistaa toipuminen kaikille? Mitä lainsäätäjä voi tehdä? Entä me lähimmäiset?

”Olisi pitänyt puuttua aikaisemmin”,
on moni läheinen, työkaveri tai esimies sanonut, kun päihderiippuvaisen elämä, talous ja ihmissuhteet romahtavat.

Lähes jokaisella meistä lienee kokemuksia joko läheisen, työkaverin tai jopa omasta päihderiippuvuudesta, sillä niin yleisestä ilmiöstä on kyse.  Suomessa on 400 000 alkoholistia. Suurin osa heistä on työssä käyviä, kaikilla eri aloilla ja tasoilla. Hoitoon hakeutuu vuosittain 140 000 päihteiden käyttäjää.

Kustannukset ovat miljardiluokkaa vuosittain sotessa, sairaspoissaoloina ja ihmisten tippuessa tukien varaan. Onnettomuus- ja itsemurhatilastoissa ei myöskään näy kaikki alkoholismin vuoksi tulleet tapaukset, vaan merkitään muina syinä, jotka ovat vain oireilua tai seurausta. Kustannukset ovat siis suuret, puhumattakaan inhimillisistä kustannuksista sairastavalle itselleen ja koko perheelle.

Olen saanut kuulla monen alkoholi-, huume- ja lääkeriippuvaisen tarinan ja kokemukset, miten hän on saanut päihteiden kahleiden sijaan kokonaan uuden elämän. Jopa vuosikymmenien käytön jälkeen muutos on mahdollinen, vaikka moni olisi pitänyt toipunutta jo menetettynä tapauksena.

Monella toipuvista suurimpia odotuksia on vain elää rauhassa ja läheisten kanssa. Olemaan omien lastensa vanhempana. Käyttää rahojaan päihteiden sijaan lapselle tarpeelliseen. Olemaan henkisesti ja fyysisesti läsnä arjessa ja turvallisena läheisenä.

Tabujen vuoksi toipumiseen eteneminen on kuitenkin Suomessa vaikeaa.
Erityisesti alkoholismi on perhesairaus. Tämä näkyy niin perheissä kuin työpaikoilla. Läheisistä tulee helposti para-alkoholisteja eli myötäriippuvaisia, jotka häpeän vuoksi auttavat peittämään päihteenkäytön. Lähipiiri kieltää sairauden, vaikka riippuvainen voisi olla jo itse valmis katkaisuun. Työpaikoilla, harrastuksissa ja kavereiden kesken kannustetaan usein ottamaan ja raittiutta katsotaan kieroon, vaikka jollekin yksi annos voi tarkoittaa päihdekierrettä ja hengenvaaraa.  

Päihteistä pyritään vieroittamaan usein korvaushoidolla. Riippuvuus siirtyy monella kuitenkin toiseen aineeseen ja katkaisu ei monilla yrittäneillä toimi, vaan kierre vain jatkuu. Monelle pienikään määrä alkoholia tai muuta päihdettä ei ole mahdollista, koska päihderiippuvaisuus on pysyvä sairaus.

Lääkärit voivat diagnoosiksi masennuksen tai muun sairauden, vaikka oireet johtuvatkin päihteistä tai asiakas ei halua alkoholismia lääkärintodistukseen. Sotesta ei usein saa lähetettä päihdehoitoon. Itse katkaisuun hakeutuessa on maksettava arvokas hoito, eikä siihen ole kaikilla varaa. Hoitoon pääsemisen ja toipumisen polku on siis riski katketa jo monessa vaiheessa.

Jokaiselle tarvitaan juuri hänelle sopiva hoito ja siihen tarvittava tuki. Toipuva tarvitsee vahvaa rinnalla kulkemisen tukea katkaisuhoitoon menemiseen, siellä pysymiseen ja ennen kaikkea jälkikäteen päihteettömän elämän elämiseen. Päihteiden ansaan joutuneelle olisi tärkeä saada tietää, että et ole yksin ja apua on saatavilla.

Tänään kuulemme tosielämän tarinoita ja asiantuntijoiden pohdintaa siitä, missä tässä menemme ja mitä voimme asialle tehdä.

Jaa tämä sivu: